Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Sydämissä kuolema ja kurjuus, ahdistus, viha ja suru. Miltä kuolema tuntuu?

Kuva
Kaverin kuolemasta tulee pian kuluneeksi vuosi. Pitkään mietin blogipostausta liittyen kuolemaan, olivat ne sitten luonnollisia, rikokseen tai itsemurhaan liittyviä. Aihe on rankka ja herättää monenlaisia tunteita. Koska kuitenkin kuolema liittyy myös normaaliin elämän kiertokulkuun, en nähnyt sille estettä, että kirjoittaisin aiheesta.  Kuolemaan liittyy myös kriisi, joka on seurausta kuoleman kohtaamisesta. Usein tapahtumat vaikuttavat arkeen ja eri elämän osa-alueisiin monellakin tapaa. Ihminen joka kokee menetyksen, tuntee olonsa turvattomaksi, käy läpi monia eri tunteita, jotka voivat olla myös ristiriidassa keskenään. Eristäytyminen on mahdollista ja siten vaikuttaa myös sosiaalisiin suhteisiin. Kriisistä teen erikseen blogipostauksen. Monen ihmisen on hankalaa puhua tunteista, mutta surua, ahdistusta ja pahaa oloa tulisi purkaa, sekä käsitellä. Käsittelemättöminä asiat ja tapahtumat voivat ajan saatossa laukaista mielenterveyden tai päihteiden käytön ongelmia tai sy...

Toukokuun touhuilua

Kuva
On ollut monia tapahtumia lyhyen ajan sisään; kovaa stressiä, hiusten lähtöä ja tunteiden kanssa taistelua, kevään opintojen päättymistä ja pieni onnettomuus moottoripyörällä.. Koulustressi on helpottanut, koska koko kouluajan vaikeimmat ja hirveimmät kurssit on taputeltu, jonka johdosta stressitasot ovat laskeneet huomattavan paljon, onneksi. Tämän postauksen sisältönä on arkipäiväisiä asioita, joista ajattelin lyhykäisyydessä kirjoittaa. On ollut taas taukoa blogista, mutta nyt tällainen vähän sekalaista asiaa sisältävä postaus. Koska kesä tulee hurjaa vauhtia ja kohta alkaa ansaittu ja tarpeeseen tuleva kesäloma, olen siihen varustautunut ostamalla erilaisia retkeilyyn liittyviä välineitä. Josko nyt olisi enemmän aikaa myös retkeilyllekin. Odotan myös mökille pääsyä, koska sielä pystyy täysin irtaantumaan arjesta. Muutama päivä toukokuusta on ollut mukavaa puuhailua ystävän uudella asunnolla, kun on saanut olla auttelemassa. Oon nähnyt monia ystäviä, jotka toi paljon ...

Freedom and speed - moottoripyöräilijöiden veljeskunta; rakkaus, harrastus ja intohimo

Kuva
Rikas, rakas ja kallis harrastus; moottoripyöräily. Korkkasin ajokauteni pari viikkoa sitten,  kiitokset huoltoavusta kavereille, jotka auttoivat huollon tekemisessä, sillä säästää pitkän pennin! Koska olen itsekin käsillä tekijä, enkä tiedä moottorippyöristä paljoakaan, on mukava että jotkut muutkin tykkäävät harrastaa kaksipyöräisiä ja auttavat keltanokkaa oppimaan uusia juttuja. Kun moottoriöljyjä vaihdettiin Kawasakiin, oli öljynsuodatin jäänyt niin jumiin, että loppujen lopuksi täytyi Motonetista lähteä hakemaan öljynsuodattimen avainta, mikä oli teräspantamallinen. Kaikki sujui hyvin ja seura oli mitä mahtavin. Tuli myös korkattua grillikausi 2020. Lauantaipäivä menikin sitten Henkan Yamahan kimpussa, kun siihen oli tarkoitus tehdä loppuja keväthuollosta; öljyjen vaihto ja uusi suodatin tilalle. Kaikki sujui hyvin siihen asti kunnes piti se suodatin taas kerran vaihtaa. EI auennut sitten millään, edes öljynsuodattimen kuppiavaimella (aivan paska ostos!)  Kosk...

Elämää lukihäiriön kanssa

Kuva
Postauksen aiheena on oppimisvaikeudet, eritoten lukivaikeus. Suomalaisista 5-20%:lla todetaan oppimisvaikeus ja sitä pidetään yhtenä riskinä myös syrjäytymiselle muun muassa sen vuoksi, että oppimistulokset huonontuvat ja siten lisäävät riskiä koulun keskeyttämiselle (Kuntoutussäätiö 2018, Potilaan lääkärilehti 2015). Kuntoutussäätiön sivuilla on tiivis tietopaketti oppimisvaikeuksien laajuudesta, mitä kannattaa myös vilkaista. Linkki tietopakettiin löytyy  https://kuntoutussaatio.fi/oppimisentuki/tietoa/tietoa-oppimisvaikeuksista/ Koko peruskoulun ajan itselläni oli haasteita kielten, matematiikan ja luetunymmärtämisen suhteen, jonka vuoksi olin lähes koko peruskouluajan tukiopetuksessa. Haasteet oppimisessa lannistivat, sillä koulusta suoriutuminen ei ollut sitä parasta luokkaa. En kyennyt keskittymään kokeisiin lukuun, sillä luetun ymmärtäminen tuotti vaikeuksia, enkä oppinut asioita niinkuin muut lapset. Jäin tehtävissä jälkeen ja loppujen lopuksi katselin vastauksia teht...

Seikkailu Siikanevan nuotiolla

Kuva
Paluu autolle, suo oli vetinen ja varmasti myös kohtalaisen syvä Sunnuntaina 29.3.2020 tuli tehtyä päiväreissu Siikanevan retkeilyreitille. Melkoinen seikkailu oli löytää perille, sillä ajoin harhaan huonossa kunnossa olevaa soratietä, joka oli routinut, mutaliejussa ja osin lumen ja jään peitossa. Oli siis hyvä idea katsella kunnolla vasta ajo-ohjeista Jäminkipohjaan päästyä.  Ajo-ohjeisiin alla olevasta linkistä! https://www.luontoon.fi/siikaneva/kartatjakulkuyhteydet Suunnistin alla olevan ohjeen mukaan retkeilyreitin parkkipaikalle.   " Orivedeltä päin tultaessa ajetaan noin 22,5 km Ruoveden suuntaan (kantatie nro 66), ja käännytään maantieopasteiden mukaisesti (Y-risteyksestä) vasemmalle "Varikko"-kyltin suuntaan. Käännytään heti perään uudelleen vasemmalle, ja lähestytään varuskunta-aluetta. Ajetaan melko suoraa tietä eteenpäin noin 2,5 km, minkä jälkeen puinen kyltti osoittaa Siikanevalle oikealle. Noin 500 metrin päässä aukeaa alueen pysäkö...

Kompurointia ja kivikkoista tietä

Kuva
Aloitan ensimmäisen postauksen kirjoittamalla vähän itsestäni; Suurimmista intohimoista on moottoripyöräily, joka tasapainottaa omaa työtä ja opiskeluja. "work hard, play hard" ;) Opiskelen toista vuotta sosionomiksi ammattikorkeakoulussa, jonka aloitin elokuussa 2018. Opinnoista haastavan on tehnyt myös keskivaikea lukihäiriö, joka on muistutellut olemassaolollaan. Opettelen kääntämään sen itselleni vahvuudeksi. Rakastan luontoa, mökkeilyä, eläimiä, sisustamista sekä tykkään leipoa ja laittaa ruokaa. Suurena voimavarana on sosiaaliset suhteet ja niiden ylläpito. Joskus tunne on riittämätön, ei osaa tai musta ei oo mihinkään, tunteeko joku muukin joskus samoin? Opi arvostamaan itseäs sellaisena kuin olet, se riittää kun teet parhaasi, vaikket yltäisi muiden tasolle.  Ole armollinen. Blogin kirjoittaminen on itselläni tapa puhdistaa ajatuksia ja tyhjätä päätä, väkisin en kirjoita, joten postaukset tulevat tasaisen epätasaisesti. Koska vastoinkäymiset kuuluvat...