Elämää lukihäiriön kanssa
Postauksen aiheena on oppimisvaikeudet, eritoten lukivaikeus. Suomalaisista 5-20%:lla todetaan oppimisvaikeus ja sitä pidetään yhtenä riskinä myös syrjäytymiselle muun muassa sen vuoksi, että oppimistulokset huonontuvat ja siten lisäävät riskiä koulun keskeyttämiselle (Kuntoutussäätiö 2018, Potilaan lääkärilehti 2015). Kuntoutussäätiön sivuilla on tiivis tietopaketti oppimisvaikeuksien laajuudesta, mitä kannattaa myös vilkaista. Linkki tietopakettiin löytyy https://kuntoutussaatio.fi/oppimisentuki/tietoa/tietoa-oppimisvaikeuksista/
Koko peruskoulun ajan itselläni oli haasteita kielten, matematiikan ja luetunymmärtämisen suhteen, jonka vuoksi olin lähes koko peruskouluajan tukiopetuksessa. Haasteet oppimisessa lannistivat, sillä koulusta suoriutuminen ei ollut sitä parasta luokkaa. En kyennyt keskittymään kokeisiin lukuun, sillä luetun ymmärtäminen tuotti vaikeuksia, enkä oppinut asioita niinkuin muut lapset. Jäin tehtävissä jälkeen ja loppujen lopuksi katselin vastauksia tehtäviin koulutovereilta. Motivaatio laski ja kaikki muu paitsi koulu kiinnostivat.
Muistan käyneeni ala-asteikäisenä jossakin tutkimuksissa, mutta tuloksista ei ole muistikuvaa saati sen enempää muutenkaan tietoa. Silloin minulle ei diagnoosia lukivaikeudesta annettu. Tukitoimina muistan olleen ainoastaan tukiopetusta, mutta suoritin kuitenkin peruskoulun ajallaan jäämättä luokalleni. Siihen aikaan kun olin ala-asteikäinen, varmasti oppimishaasteiden
tunnistaminen ja lapsen tukeminen oli lasten kengissä, koska silloin
käytöshäiriöt ja esimerkiksi oppimisvaikeudet olivat harvinaisempia ja
siksi ehkä vaikeasti tunnistettavissa. Onneksi nykyään asiat ovat toisin
ja lasten haasteisiin on mahdollista puuttua jo varhaisessa vaiheessa.
Ammattikouluajat vaativat yhtälailla itseltäni työtä oppimisen suhteen, enkä osannut etsiä tarvittavia tukikeinoja, saati ymmärtänyt hakea niihin apua. Silloin kukaan ei myöskään ohjannut minua tarvittavien tukitoimien piiriin. Motivaationi oli näinä aikoina paljon korkeammalla, koska opiskelin alaa, joka kiinnosti ja josta halusin itselleni ammatin. Näin ollen ammattikouluaikani meni kohtalaisen hyvin, jopa ilman tukitoimia ja haasteista huolimatta. Uskon siihen, että käytännönläheisyys mahdollisti paremmat oppimistulokset.
![]() |
Lähes kaikki kirjat näyttää tälle |
Noin kahdeksan vuoden jälkeen tuli aika istua takaisin koulun penkille. Hain polkuopintoja pitkin sosionomin koulutukseen 2018 ja jo opintojen alkutaipaleilla koin paljon vaikeuksia, jolloin heräsin itse myös tilanteeseen ja pyysin apua koulun erityisopettajalta mahdollisen oppimisvaikeuden selvittämiseen. Silloin epäonnistumisen tunteet ja lannistumiset tuntuivat entistä vahvemmilta.
Lukivaikeus / lukihäiriö perustuu aivotoimintaan, siis lukemisen ja kirjoittamisen häiriöön, eikä esimerkiksi laiskuuteen tai yrittämisen puutteeseen. Ammattikorkeakoulun erityisopettajan tekemän testin tulosten perusteella sain keskivaikean lukihäiriön diagnoosin, joka myös toi helpotuksen tunteen. Olen ollut kovin huojentunut siitä, että opettajat ovat koulussani olleet kovin ymmärtäväisiä. Huomaa, miten valveutuneita he ovat kyseisten haasteiden suhteen, sillä ammattikorkeakoulussa opiskelevia lukihäiriöisiä tai oppimisvaikeuksia omaavia on muitakin. Silti joskus jaksan ihmetellä, miksei muilla ole näin vaikeaa?
Pitkien raporttien ja tehtävien tekeminen vaatii usein pitkää pinnaa, jatkuvia taukoja ja lyhyitä tehokkaita tekoaikoja. Keskittyminen herpaantuu ja alan kesken kirjoittamisen katsomaan kun luokkakaveri alkaa napsuttamaan kynänpäätä, alan katselemaan ulkona kakkivaa jänistä tai aloitan jonkun muun asian tekemisen, jonka johdosta ajatus tehtävän tekoon katkeaa saman tien. Ajatukset pätkii, lauseissa ei ole välillä mitään tolkkua koska lauserakenteiden muodostaminen tuottaa hankaluuksia. Kappaleet ja aihe niiden sisällä pomppivat epäloogisessa järjestyksessä. Kokeesen lukeminen kestää tolkuttoman kauan ja unohdan hetkeä aiemmin lukemani asiat luetusta kappaleesta, palaan lukemaan edellisiä kappaleita useita kertoja, aina välttämättä ymmärtämättä mitä koko kappale edes sisälsi.
![]() |
Kuva: pixabay.com |
Omien tukikeinojen löytäminen voi olla joskus hankalaa. Olen kirjoittanut muistiinpanoja ylös, tehnyt mind mappeja, ostanut kirjoja, jotta voin tehdä yliviivauksia monilla eri väreillä jottei kirjan teksti olisi yhtä puuroa. Joskus on niitä päiviä, jolloin on kurja olo, eikä usko itseensä tai siihen, että saa suoritetuksi jotakin. Miksen voisi olla hyvin myös koulussa pärjäävä ja pienellä työllä hyviä arvosanoja saava oppilas? Edelleen, ja varmasti aina takaraivossa kaikuu "susta ei tule koskaan mitään" -lause, joka tuli opettajalta yläasteen tunnilla. Lause saa ehkä niinä huonoina hetkinä myös nostamaan pään takaisin pystyyn, koska haluan myös samalla näyttää, että älä anna itsessäsi olevien haasteiden olla ylitsepääsemättömiä.
Joskus itseltäni on usko loppunut omien opintojeni suhteen, mutta se kuinka minulle läheiset ihmiset ovat kannustaneet ja kehuneet selviytymistäni tehtävistä ja tenteistä, saa kyyneleet silmiin. Sillä joskus, kun en ole uskonut itseeni, niin joku muu on uskonut.
Vaikka lukivaikeus minulta löytyykin, ei se ole estänyt saavuttamasta unelmia, joita on ollut. Niitä tulee toteutettavaksi jatkossakin ja mikä parasta, pienetkin onnistumisen tunteet antaa mielettömän paljon voimia mennä eteenpäin. Täytyy muistaa, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen myös niiden ei -toivottujen ominaisuuksien kanssa.
![]() |
Kuva: pixabay.com |
Jos epäilet, että sinulla saattaa olla oppimisvaikeuksia, ota rohkeasti yhteys oman koulusi erityisopettajaan. Vertaistukiryhmiä on tarjolla myös oppimisvaikeuksista kärsiville. Lisää tietoa löytyy alla mainituista lähteistä, sekä googlettamalla.
Löysin tähän postauksen loppuun testin, jonka avulla voi testata pärjäämistä lukivaikeuden kanssa. "lukivaikeudet eivät liity älyyn, silti ne johtavat usein pilkkaan ja vähättelyyn" (Yle 2018). Testi antaa hieman näkökulmaa sille, millaista eläminen lukivaikeuden kanssa on. Millaisia ajatuksia testi sinulle herättää?
Linkki löytyy: https://yle.fi/uutiset/3-10276747
Lukihäiriö. 2019. Oppimisvaikeus. Viitattu 2.4.2020. https://oppimisvaikeus.fi/tietoa/lukihairio/
Oppimisvaikeuksien tunnistaminen ja tukeminen. 2015. Potilaan lääkärilehti. Viitattu 2.4.2020. https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/oppimisvaikeuksien-tunnistaminen-ja-tukeminen/
Tietoa oppimisvaikeuksista. 2018. Kuntoutussäätiö. Viitattu 2.4.2020. https://kuntoutussaatio.fi/oppimisentuki/tietoa/tietoa-oppimisvaikeuksista/
Kuvat: Pixabay
Kommentit
Lähetä kommentti